Yhdistys

 

Sedergren-suvun historia

 

Sedergren on verrattain harvinainen nimi Suomessa. Nimen alkuperä liittyy ruotuväkilaitokseen 1700-luvun kruununtiloilla Pyhäjoki-Kalajokilaaksossa. Eräs sotilas sai sotilastorpan elääkseen ja sotilasnimen Cedergren, alun perin Matts Johansson Rahkola, Kalajoen Tyngän kylästä. Hänen Iisalmeen muuttonsa 1771 jälkeen Ylä-Savon Sedergrenit ovat levinneet ympäri Suomen ja naapurimaihin, erityisesti Ruotsiin.

Sedergren-suvun isälinjaa tunnetaan perinteisen sukutukimuksen perusteella noin 300 vuotta. Suvun alkuperä lähtee Kalajoelta Pohjois-Pohjanmaalta, Iisalmen kautta suku tullut Pielavedelle. Vuonna 2014 alkaen tutkimuksia on tehty myös DNA-testien avulla ja näin suvun läntinen alkuperä on vahvistettu. Pohjois-Savossa sukuun on tullut merkittävästi myös itäistä geneettistä vaikutusta, joka on luonnollista, sillä aikaa on kulunut pari sataa vuotta. Savon asutushistoriaan kuuluu, että väestöä on siirtynyt Hämeestä etelän suunnasta pohjois-itä suuntaan. Niinpä etelä näkyy vahvasti pohjois-savolaisten DNA-tutkimuksissa. Yhteenvetona voidaan sanoa, että nykyinen väestö perinteisillä asuinseuduilla on erittäin suomalaista. Vaikutteita on saatu joka suunnalta.

 

Yhteydenpito suvussa

 

Vanhaan hyvään aikaan ”ennen sotia” Sedergrenien sukuyhteydet olivat tiiviitä. Näin on kerrottu ja säilyneistä vanhoista valokuvistakin sen voi päätellä. Kylänkäynnit, häät, hautajaiset, juhlat olivat merkittäviä sukusiteiden lujittamisen kannalta, mutta siinä myös vaihdettiin tärkeät ja vähemmän tärkeät kuulumiset. Suvun laajetessa yhteyksien pitäminen on luonnostaan rajoittunut lähimpänä olevaan sukuun. Tämä etääntymisen kehitys jatkui 1900-luvun loppuun asti, kunnes alkoi ”elpyminen”. 1990-luvulla sukututkimus edistyi Jari Sedergrenin tutkimuksen kautta ja se oli internetissä tuoreeltaan esillä. Seurauksista voidaan sanoa, että sähköiset tiedotusvälineet ovat yhdistäneet. Vuonna 2003 on perustettu Sedergren-ryhmä (groups.msn.com), joka siirtyi palvelun siirtyessä edelleen multiply.com:iin vuonna 2009, mutta sekin loppui 1.12.2012. Ajoittain em. sivustoilla käytiin vilkastakin keskustelua sukulaisten kesken. Vanha aineisto saatiin talteen seuraavaan blogiin (Blogger) varsin hyvin.

 

Järjestyksessä kolmas yhteydenpitopaikka netissä, perustettu syksyllä 2012 osoitteeseen:

sedergrensuku.blogspot.com.

Em. blogista löytyy aikaisemmat sukutaulut, sisältäen tunnetut jälkipolvet Rahkolasta ja Konusta alkaen. Kaikki toimii Bloggerissa edelleen erinomaisesti. Kuva-albumien  katseluun em. sivusto tarjoaa parhaat mahdollisuudet Google-välineillä. Katseluelämys on parhaasta päästä. Käyttö vaatii hieman Google-välineiden tuntemusta, joka on ollut monille jonkin asteen kynnys.

 

Yleistä infoa löytyy myös toisesta blogista, joka on täysin avoin (ei vaadi tunnuksia):

sedergren.blogspot.com

Käyttökelpoinen keskustelupaikka v:sta 2014 on Facebookin ryhmä 'Sukuseura Sedergren', koska se tavoittaa ihmiset erittäin hyvin.

 

Uusin ja järjestyksessä neljäs nettisivusto on tämä tässä osoitteessa (toukokuu 2015).

www.sedergren.fi

-------------------------