Sedergren-sukuseuran jäsenkirje 1/2022

5.1.2022

Seuraava sukukokous ja -tapaaminen 2022

Vuonna 2022 Sedergren-sukuun kuuluvilla on jälleen tilaisuus kokoontua yhteen. Kokouksessa käydään läpi edellisen toimintakauden asiat ja päätetään sukuseuran uudelle kaudelle suuntalinjat sekä valitaan uusi puheenjohtaja ja hallitus. Tapaaminen on vanhaan malliin myös seurustelua ja tilaisuus nähdä sukua laajemmin sekä hauskanpitoa. Ennakkotietona tässä sukuhallituksen tekemä valinta paikasta ja päivästä:

Sukujuhla ja varsinainen sukukokous:           16.7.2022 (lauantai)

osoite:                                                             Pielavesi, Suojala, Puistotie 8

Lisätiedot ohjelmasta julkaistaan suunnittelun edetessä.

 

Toimintakauden 2021-2022 asioita

Toimintakauden alkajaisiksi 18.7.2020 uskaliaimmat Sedergrenit kokoontuivat Suojalaan ja pidettiin sukukokous noin 25-30 henkilön voimin. Koronatilanne oli tuolloin varsin hyvä, joten kokoontuminen ohjelmineen sujui mallikkaasti. Merkille pantavaa oli sekin, että pienemmän joukon kesken jäi paremmin aikaa jutella paikalle tulleiden kanssa. Näin tällä kertaa ja samalla toivoen, että rajoitukset eivät enää toistu.

Sedergrenien Sukuseura ry:n Varsinaisessa sukukokouksessa valittiin uusi hallitus 1.6.2020-31.5.2022 ja sen kokoonpano on nyt seuraava:

Sukuseuran hallitus

                             Simo Saarmala puheenjohtaja (Iisalmi)

                             Anna-Maija Kurppa (Kirkkonummi)

                             Tiina Kumpulainen (Pyhäjärvi)

                             Lauri Auvinen (Sastamala)

                             Pentti Muona sihteeri (Helsinki)

V:n 2021 loppuun mennessä erityisiä suku-uutisia ei ollut tullut hallituksen tietoon, mutta joitakin asioita voi lukea sukuseuran www-sivuilta.

 

Sukusivut www.sedergren.fi

Sukuseuramme kotisivut (=sukusivut) on tehty palvelemaan jäsenistöä. Sivusto voi tarjota monipuolisen tietopankin, jonka monet ovat havainneet.  Kannattaa käydä kurkkaamassa mitä sivuilta löytyy, unohtamatta varsinkaan Jäsensivuja.

Jäsensivuja varten käyttäjätunnukset järjestyvät tuota pikaa, kun tekee sukusivuilta yhteydenottopyynnön. Helpoin tapa on täyttää lomake Yhteystiedot -sivulta, linkki löytyy myös etusivulta. Vaihtoehtoisesti tunnuksen voi pyytää esim. yhdistyksen sihteeriltä.  Kotisivujen kehittämiseksi palautteen saaminen on ensiarvoista ja kehitysehdotuksia toivotaan, esim. sisältöön tai ulkoasuun liittyen. Näin korona-aikana kotisivuja voisi hyödyntää mielellään ja enemmän jäsenten välisissä keskusteluissa. Jäsensivuilta löytyy paljon mielenkiintoista, tutkittua tietoa Sedergren -suvun historiasta.

 Julkiset sivut ovat kaikille avoimesti näkyviä ja luettavissa, kun laittaa selaimen hakukenttään 'www.sedergren.fi'.  Näiltä sivuilta löytyy yhteenveto sukuseuran tuoreimmista tapahtumista, yleiskuvausta Sedergren -suvusta, yhdistyksen perustietoja, historiaa sekä sukututkimustietoa.

Jäsensivuilla kerrotaan tarkemmin meneillään olevista 'projekteista', kuten suvun yhteisen tunnuksen kehittely ja sukutarinat. Sivustolle kerätään myös jäsenistön ilmoittamia uutisia esim. perhetapahtumista. Jäsensivujen massiivisin osa on Arkisto. Sinne on tallennettu laajasti mm. sukutauluja, valokuvia, sukutarinoita ja erilaisia dokumentteja.

Sivustolle voi itse lisätä uutisia tai tapahtumia tai kerätä ilmoittautumisia tapahtumIIn tms. Lisäksi sivustolla on jäsenten mahdollista keskustella ajankohtaisista tai muuten mielenkiintoisista asioista.

Hallituksen sivut toimivat hallituksen jäsenten työkaluna, auttavat ja helpottavat työskentelyä. Pöytäkirjat sekä valmistelussa olevat asiat muistioineen pysyvät järjestyksessä ja tallessa.